4.1.2018

Tyttöjen juttuja

Meidän lähipiirissä oli viime vuonna todella paljon ihania vauva-uutisia. Ompelin jokaiselle jotain lahjaksi, osalle suurempia ja osalle pienempiä juttuja. Loppuvuodesta saimme vielä kuulla yhden vauvauutisen lisää, jolle tulee aivan varmasti kevään aikana ommeltua jotain suloista ja pientä!
Rusettipanta ja -ponnari lähtivät joululahjaksi ystäväpariskunnan kolmevuotiaalle. Kankaana tässä on PaaPiin Niitty. Samalla ohjeella olen tehnyt jo useamman rusettipannan trikoosta. Ponnaria varten valmista kaavaa ei ole, vaan piirtelen uuden kaavan aina, kun näitä alan ommella.
Kävimme syksyllä tapaamassa ystäväpariskunnan uusinta perheenjäsentä, suloista pientä tyttöä. Veimme hänelle parit pöksyt lahjaksi. Housut on ommeltu hyväksi havaitulla Noshin baggy-kaavalla, joka on muuten ilmainen pdf-ladattava! Kankaina PaaPiin Niitty liilana, sekä metsän eläin-kuosinen trikoo.
Pieniä rusettiponnareita on tullut ommeltua jo useampaan otteeseen. Lahjoja antaessani olen silloin tällöin laittanut näitä muiden ompelusten kaveriksi. Näin saa kivoja settejä aikaseksi. Paria settiä on täällä blogin puolella esiteltykin, täällätäällä sekä ylempänä.
Ponnarit on tehty omalla kaavalla. Näitä rusetteja on kiva tehdä, koska vievät niin vähän aikaa ja materiaalia.
Ylemmän kuvan ponnarit tein jo joskus viime kesänä, ekana testieränä. Kaikki kankaat ovat PaaPiin.
Alemman kuvan pompulat ompelin loppuvuodesta, kun tilkkuja oli alkanut kertyä jo melkoisen paljon. Materiaaleina on käytetty vähän kaikkea, seassa on ainakin PaaPiilta ja Eurokankaasta ostettuja kankaita. Pompulat on ihan lähimmästä marketista.
 Näistä tulee ihania, pikku väripilkkuja!

2 kommenttia:

Ilahdutathan kommentillasi!