11.12.2017

Joulu tuli taloon

Nyt alkaa meillä kotona pikkuhiljaa näkyä joulutunnelmaa. 
Totta puhuen, meillä on ollut joulukuusi jo marraskuun loppupuolelta asti. Rakastan joulua ja haluan nauttia joulukuusesta, -valoista ja tunnelmoinnista jo hyvissä ajoin ennen joulua.
Viime viikonloppuna lisäsin vielä paketoituja lahjoja kuusen alle ja nyt alkuviikosta olisi tarkoitus leipoa piparit, niin eiköhän se joulufiilis sieltä oveen koputtele.
Löysin Eurokankaasta todella kaunista, orjanlaakeri-kuosista kangasta. Luonnonvalkoisella pohjalla kimaltavat hopeat kuviot tulevat kauniisti esiin luonnonvalossa. 
Ompelin kankaasta neljälle sohvatyynyllemme uudet päälliset, koossa 40cm x 40cm.
Samasta kankaasta ompelin pienen pöytäliinan, jonka sijoitin aarteeni, vanhan lipaston päälle. Liinan koko on 42cm x 42cm. Koristeena on myös omat suosikkini, Iittalan kastehelmi-tuikut.
Viime vuonna menin virran mukana ja askartelin itsellenikin suositun joulupallokranssin. Tästä tuli aika pieni, mutta söi silti noin 50kpl palloja! Tämä oli ensimmäinen versio, joka valitettavasti jäi vähän epäsopusuhtaiseksi, mutta olen siihen silti aika tyytyväinen. 
Kyllä tämä kuitenkin tuulikaapin ovessa toivottaa vieraat tervetulleiksi meille.

Joulun värit meillä on tänä vuonna hopea ja valkoinen. Viime vuonna värit olivat hopea ja punainen, edellisvuonna punainen ja kulta. Tykkään vaihdella ja sekoitella joulukoristeita vähän joka vuosi.
Joka vuosi kaupoista löytyy uusia, valloittavia koristeita, joten pakkohan niitä on saada edes muutama! Saan lisäksi myös joka vuosi uuden kuusen koristeen äidiltäni joululahjaksi. Ostin Lontoosta vielä viime viikolla ihania, Disney-aiheisia joulukuusen koristeita, jotka tietenkin oli pakko saada heti esille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutathan kommentillasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...