25.6.2017

Sata

Huhtikuussa tein  blogilleni Instagram-tilin. Halusin luoda tilin, johon jakaa kuvia töiden työvaiheista, materiaaleista ja inspiraation lähteistä. Halusin myös, että Instagram-tilini kuvat toisivat omalla tavallaan lisää sisältöä blogiini ja lisää syvyyttä siihen, kuka olen. 
Halusin voida jakaa Instagramissa myös kuvia, joita en blogin puolelle aiheiden puolesta laittaisi. Näitä aiheita ovat mm. keräilykohteeni Disney ja Muumit, lasten askarteluideat ja muut päiväkotityöhön liittyvät ajatukset, videopeliharrastukseni ja intohimoni tatuointeihin. 
Minulla on aiemmin ollut oma, henkilökohtainen Instagram, blogin ohella. Myöhemmin, kuin poistin blogini, jatkoin kuitenkin Instagramin päivittämistä. 
Huomasin jossain vaiheessa, että latasin sisältöä koko ajan harvemmin, säätelin yksityisyysasetuksia maksimiin ja poistelin vanhempia kuvia. Niinpä päätin poistaa myös Instagramin.
En halua jakaa yksityiselämästäni liikaa, enkä oikein ole selfieiden ottaja, joten tällä kertaa blogiin liitetty Instagram vaikutti hyvältä idealta.
Olin tässä kevään aikana huomannut, että monilla seuraamillani blogeilla, sekä Facebookin Ompeluelämää-ryhmän jäsenillä on Instagram, ja halusin päästä seurailemaan heitä. Minua kiinnostaa muiden seuraaminen yhtä paljon, kuin oman sisällön lataaminen. Niin monet Instagram-tilit ovat täynnä kauniita kuvia ja ihania ideoita!
Instagram on myös hyvä tapa pysyä ajan tasalla itseä kiinnostavissa aiheissa. Itse seurailen mm. muutamaa vaatekauppaketjua, kangaskauppoja ja tatuointiartisteja.
Myönnän, että olen jäänyt erittäin aktiivisesti selailemaan Instagramia, liittymiseni jälkeen. Olen löytänyt monia, aivan mahtavia tilejä, joita seurata. Inspiroidun näkemistäni kuvista joka päivä. Olen löytänyt käsitöiden tekijöitä ympäri Suomen ja ulkomailtakin, muita yhtä suuria Disney-faneja kuin itse ja saanut lukemattomia ideoita työhöni.
Olen siis ollut erittäin tyytyväinen päätökseeni luoda taas tili.
Tänä viikonloppuna ylitin 100:n lukijan rajan. 
Tiedän, että monilla Instagramissa olevilla on mennyt jo tuhannenkin lukijan raja rikki ja jotkut saavat sata lukijaa tunnissa, mutta minulle sata on suuri luku. Ajatella, että yli sataa ihmistä kiinnostaa juuri se sisältö, jota minä tuotan. Hullua! (tähän sydän-emoji)
On ihanaa huomata, että omat tuotokset ja höpötykset kiinnostaa noinkin montaa ihmistä siellä ruudun toisella puolella. 
Mikäli teillä lukijoilla ja seuraajilla (joko täällä blogin tai sitten Instagramin puolella) on ideoita ja ehdotuksia siitä, mitä haluaisitte nähdä tai miten voisin parantaa sisältöä, niin kommentoikaa ihmeessä! Kommentit voi laittaa minulle kummassa palvelussa vain!
Mikäli olet itsekin Instagramissa, heitähän minua kommentilla tai käy kurkkaamassa tiliäni: @needlesandroses! 

- Anni -
-----------------------------------------------------
My Instagram just hit 100 followers! I'm super happy! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutathan kommentillasi!