12.3.2017

Lauantain saumurointia ja kaupunkiverstas

Alkuvuodesta äidiltä saamani Eva-saumuri sitten meni ja sanoi itsensä totaalisesti irti vähän sen meille kotiutumisen jälkeen. Kaikkeni yritin, mutta tuomio oli lopullinen: pahasti vanhentunut, roskiskamaa.
Halusin kuitenkin päästä ompelemaan saumurilla, koska mulla oli leikattuna ja suunnitteilla vaikka minkälaisia projekteja. Onneksi ratkaisu löytyi läheltä.
Varasin itselleni ompelukoneen ja saumurin käytön Helsingin kaupunkiverstaalta, kirjasto 10:stä. Kokemusta paikasta mulla ei ollut sitten minkäänlaista, enkä ollut kuullut kenenkään muunkaan tuosta koskaan mainitsevan. 
Ennakkoluulottomana ja kohtuullisen innoissani mahdollisuudesta hurautella saumurilla ennen kuin saan uuden, leikkasin siis kankaat kotona valmiiksi, pakkasin kaiken matkaan ja lähdin testailemaan. 
Kokemukseni paikasta oli kaikenkaikkiaan positiivinen. Jätin heille kuitenkin muutaman kehittämisehdotuksen. Suosittelen myös, että jos itse lähdet paikan päälle huristelemaan, ota omat ompelutarvikkeet, kuten sakset ja pinsetit mukaan!
Huristelin koneilla aikamoisen kasan kaikkea pientä, nyt näin alkuun. Tuloksena oli siis kolme trikoopipoa; yksi aikuisten ja kaksi lasten, kahdet pökät vauvalle ja 7 paria liivinsuojia. Näistä lahjaksi lähtee kaikki muut paitsi aikuisten pipo, jonka vien itselleni töihin kevätpipoksi.

-Anni-
--------------------------------------------------
Last Saturday, I went to the library to use the overlock. I made a few little projects; two pairs of baby trousers, three hats and a set of nursing pads.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutathan kommentillasi!